Lukijat / Followers

Daisypath Happy Birthday tickers

Daisypath Happy Birthday tickers

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Hääpäivä + pientä lankeemusta..

Kulunut keskiviikko päivä oli isännän ja minun hääpäivä.. Nyt ollaan sitten 20 vuotta "kärsitty toisiamme" ..*virnistys*

¤ Huoh ¤  On se uskomatonta, miten nopeesti ne vuodet vaan vierii..

Emme juhlineet asiaa tänään sen kummemmin, kun ajattelimme yhdistää hääpäivän juhimisen + minun ja isännän ensikuussa olevat syntymäpäivät (minun heti ensimmäinen päivä, isännällä puolessa kuussa) yhdeksi "juhlaksi".. Ensikuun ensimmäisenä viikonloppuna olisi tarkoitus sitten pitää yhteinen viikonloppu vapaa - nähtäväksi jää teemmekö mitään ihmeempää silloinkaan..

Sen verran isännältä lahjusta sain, että hän antoi minulle 2 hopeamaali purkkia ja kupariväriä purkin - muisti, että olen niistä joskus jotain maininnut :0)

Itse kävin päivän kunniaksi tutustumassa uuteen askarteluliikkeeseen ja tietenkin tuli sorruttua hieman materiaaleja ostamaan.. Kuinkas muuten *hymy*

 Tälläinen määrä pientä tavaraa lähti mukaan.. Alla hieman lähikuvan tapasia tavaroista.

 Ainakin osa noista isommista päätynee jonkinlaisiksi tarjoiluastian tyyppisiksi tai vastaaviksi, joko tuollaisenaan tai vähän tuunaattuina..
Näistä pienemmistä varmaan ainakin osa päätyy jonkinlaisten pullojen tai purkkien yms. osiksi..
 Eyeletteja  ostin myös - vaikka en oikein tiedä mitä kaikkea niistä voisi tehdä, tai mihin kaikkeen niitä voisi käyttää *virne*

 Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan myös muutaman äärikuvatarra-arkin..
Ja koska tähän pitsiin ihastuin nin paljon, niin pakkohan sitä oli ostaa vähän..

Siinäpä ne minun ostokseni sitten olivat :0)

Minien tekointo on ollut heikko viime päivinä - enemmän tullut käytyä kävelyillä tyttären kanssa..

Mineihin liittyen olen lähinnä saanut kasattua toisenkin display pohjan - pahvista kuinkas muutenkaan (toinen on se, minkä kanssa pähkäilen (edelleen), että teenkö siihen ikkuna-aukkoa vai en..)
Päätöksiä..Päätöksiä *virne*
Tämän toisen teko sai alkunsa lähes roskiseen joutuneesta pahvinpalasta..

Ja maanantaina ostin itselleni pienen lokerikon helmilleni ja sen sellaiselle tavaralle - kun sattui sopivasti vastaan tulemaan  -johon mm. tämän päiväiset ostokset päätyivät..

Ja helmien lokerikkoon tyhjäilystä sain itselleni monta tyhjää pientä pyöreää rasiaa, joita katselin heti sillä silmällä, että kansista tulee lasilautasia ja pohjista - ainakin osasta- voisi tulla esim. lasisia uunivuokia..

Niin ja divaanin kaava on edelleen etsinnän alla.. Ja pitäsi varmaan yrittää edes pikkaisen miettiä, että millainen pöytä olisi kiva tehdä tai tuunata.. Ja tuoli tai pari taitaa olla tarpeen myös..

Jatkuvassa harkinnassa myös se, että teenkö huonekaluille käytäjänkin, vai tuleeko siistä niin sanotusti hahmoton boxi/display..

Karkkien löytäminen pisti myös miettimään, että millasiin kippoihin ja purkkeihin niitä laittaisi esille...

ARRRRRGH! Kumpa osaisi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja tehdä se valmiiksi alusta loppuun...

4 kommenttia:

  1. More pretty things! I love the big silver flowers. I think they would be pretty on the ceiling at the base of a hanging light fixture. Have fun!
    Jennifer

    VastaaPoista
  2. Well.. They are the reason I bought them - I love them too (^^)

    A base of a hanging light... Hmmm... I'll put that in mind.. Time will tell what all of those will be done =0}

    Thanks for Your visit

    MiniHugs; Irina

    VastaaPoista
  3. I love the lace that you got very pretty. lol I am sure you have lots of ideas for your nice things. Dont forget to show us what you make with them ;) Good luck :) greetings Maria

    VastaaPoista
  4. You bought very beautiful things, I am looking forward to see what you make with all the nice things !

    Hugs Mieke

    VastaaPoista