Lukijat / Followers

Daisypath Happy Birthday tickers

Daisypath Happy Birthday tickers

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Alkaa jo hellittää...?

Welcome to my new followers!


Oi-joi miten aika rientää...  Vaikka hauskaa ei olisikaan.

Maaliskuu ei ollut hyvä meikäläiselle - lähes joka vuosi näihin aikoihin iskevä masennus vahvistettuna pienellä  kevät väsymyksellä, pitivät mielen ja tekoinnon pohja lukemissa, joten mitään ei pahemmin tullut saatua aikaan *nolona*

Blogeja olen sentään yritellyt seurailla - ja kuten varmaan huomattukin..
Yritin myös omalta vaatimattomalta osaltani tuoda esiin, että Mini treasures  viettää (myös)  synttäreitään tässä kuussa =0}


(Oman syntymäpäiväni kanssa joudunkin jaksaa odotella elokuuhun asti.. *sniff*)

Toinen tämän kuun syntymäpäivä sankarihan on  Ulla jonka  syntymäpäivä oli eilen (samoin kuin minun nimipäiväni), mutta edellä mainituista syistä en saanut lahjaani hänelle ajoissa valmiiksi *punastuu häpeillen*

Kuluneella kuukaudella en saanut oikein mitään aikaiseksi millään saralla. Monen monta kertaa yritin aloitella milloin mitäkin eri juttua, mutta sutta ja sekundaa siinä vain syntyi - ja usein meni myös niin, että sain kyllä tavarat ja tarvikkeet esille, mutta sitten ei inspiraatiota vain tullut ja hyödyttömäksi sormien pyörittelyksi meni :0\

Nyt on tekointo alkanut pikku hiljalleen palailla, joten taidan uskaltaa väittää, että pahin alkaa olla takanapäin ja "päivä alkaa taas paistaa risukasaankin" :0)
Ainakin olen jo vähän jotain saanut tehtyäkin..

 Pienestä palasta pahvia  sekä PIZZALAATIKON POHJASTA = tuo kiiltävä kuvissa
 ... sekä lähes "tsiljoonasta" rypistetystä silkkipaparipalasta ja vähäisestä liimamäärästä...
 .. syntyy aikansa aherrettua ja liiman kanssa sotkettua..
... tämän näköinen PEILI.
Ja kuten kuvasta näkyy - se tosiaan ainakin jonkin verran heijastaa (kännykä ikuisti itsensä kuvaa ottettaessa *virne*) - ja tavoilleni uskollisena en malttanut odotella liiman kuivumista, mistä osoituksena kuvan valkoiset "läiskät" peilin kehyksessä *lol*

Ullan lahjakin on edistynyt viimein lupaavasti - kuvat laitan kunhan saan paketin Ullalle asti..

Tämä tekele taas

sai alkunsa kirpputori löydöstä
 En tiedä mitä nuo puunpalat alunperin ovat, mutta pari pussia niitä vastaan sattui tulemaan, ja mukaanhan ne lähtivät - lisäksi, kuten kuvakin kertoo, otin pussillisen puuhelmiä.

Niistä aion ainakin kukkaruukkuja yms. tehdä - ehkä niistä saisi myös kulhoja tai vastaavia..??
 Heti kun nuo puunpalat näin, niin totesin mielessäni, että nehän ovat valmiita pöytälevyjä - tai vauvasängyn pohja tai....
Noh, aika näyttää mihin kaikkeen noita saan käytettyä ;0)
Palojen koko on 7 cm x 4 cm, paksuus 0,5 cm.

Tuosta aloittamastani tekeleestä olisi tarkoitus saada aikaan jonkinlainen istutuspöytä puutarhaan - kunhan vaan löydän siihen sopivaa jalkojen teko materiaalia..

Raketti-tikut varmaan kävisivät - kunhan vaan löytäisin mihin ne olen laittanut.. *hymy*

Sopivasti eilistä nimipäivääni ajatellen, saapui keskiviikkona, eli päivää ennen Ginalta kirje, jota olinkin innolla odotellut (^ ^)
 Ihana löytää jotain itsele osoitettua raskaan työpäivän päälle (^_^)
Näin ihanaa pitsiä kirjeestä löytyi!!

Eli tarkoittaa sitä, että minun pitää alkaa harjoitella huonommilla materiaaleilla niin, että taitoni kasvavat ja uskalllan aikanaan tuotakin ihanuutta johonkin laittaa..

Kuva ei tee tuolle oikeutta, mutta onhan tuo ennenkin todettu, että harva asia kuvissa niin upealta näyttää, kuin mitä se on luonnossa..

Thank you Gina!! ^ ^  

I  LOVE it. It's so pretty - I will treasure it.

1 kommentti: