Lukijat / Followers

Daisypath Happy Birthday tickers

Daisypath Happy Birthday tickers

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pientä valmista

Voi pojat kun tuntuu mukavalta, että on pitkästä aikaa saanut oikeasti jotain valmiiksi asti! (^^)

Ullan paketti tuli perjantain ja kolmannetoista päivän kunniaksi VIIMEINKIN valmiiksi (JEE \0/ )
ja se on siis viimeinkin matkalla Ullalle.
Ja nyt sitten (tietenkin ) vain jännitän aivan hirveästi, että mitä Ulla mahtaa pitää lahjastaan ^ ^

Kuvia tekeleistä laittelen, kunhan saan Ullalta viestiä, että paketti on saapunut turvallisesti (ja toivottavasti myös ehjänä) perille :0)

Ja edellyttäen, että pääsen jossain vaiheessa koneellekkin - meillä kun on parhaillaan menossa Nettipuotimme uudistus-urakka ja isäntä valtaa nykyään konetta hyvin ahkerasti, koska hänen pitää saada siirreltyä tuotteita oikeille paikoilleen - mutta mitä nopeampaa hän saa sitä tehtyä, sitä nopeammin kone taas vapautuu meikäläisenkin käyttöön, joten pitää vain yrittää olla kärsivällinen ja odottaa --- sekä hyödyntää kaikki vapaat sekunnit mitä häneltä mahdollisesti (ja toivonmukaan) käytettäväksi jää *virnistys*

Yhden lahjan mietintää on vielä meneillä - pitää pystyä päättämään mitä edes uskallan alkaa yrittämään - mutta Ullan lahjojen ansoista taidan nyt uskaltaa helpommin taas kokeilla itselleni uusien juttujen tekoa.
Saaja tietää ketä tarkoitan ;0)  - ja kunhan jotain pystyn aloittamaan + valmiiksi saan, laitan viestiä tulemaan.

Tyttärelle tein hänen pyynnöstään myös peilin - tällä kertaa vaan vähän eri muotoisena.
ja juuri eilen aloitin uusien tynnyreiden tekoa
 ... eli vanhaa kunnon "Trash To Treasure"- osiota taas työn alla, kuten materiaaleita näkee :0)
Korttiepohjien sijaan vain hyödynnän tällä kertaa jotain meille tulleiden tuotteiden välissä olleita pikku pahveja.

Samaisista pahveista olen väkerrellyt myös tällaisen tekeleen..
 ... eli sänkyhän tämä yrittää olla ^ ^ 
Pituutta sängyllä on 8 cm...  leveyttä - no itse tuo sänkyosio on 4,8cm,  mutta päätyjen leveys on 5,8 cm..
Korkeutta - sänkyosalla 2,2 cm... Matalampi pääty 3,7 cm ja tuo korkeampi pääty on 4,7 - 4,8 cm.

Kolminkertaisesta pahvista tuo on kasattu.
Nyt vain pitää pystyä päättämään, että minkä väriseksi tuon maalaan + kuinka ja minkälaisia muita koristuksia tuohon mahdollisesti laitan.

Kun sekin on vielä päättämättä, että teenkö tuosta lasten sängyn, vai ehkä jompaan kumpaan talooni tulevan sängyn - jolloin se olisi vähän aikusemmalle asukille tarkoitettu..

Joidenkin asioiden päättäminen on välillä niin uskomattoman vaikeaa (^^)

2 kommenttia:

  1. Me encanta la idea de la cama, está genial, me ha gustado mucho. Besos y feliz semana

    VastaaPoista
  2. Lo specchio è fantastico.
    Ciao Faby

    VastaaPoista