Alkuun lupaamani kuva taloni pohjamallista
Kaikki kolme kerrosta ovat muuten "identtisiä", mutta niiden korkeudessa on ihan pieniä vaihteluita, ensimmäinen kerros 1 cm korkeampi kuin toinen kerros mutta pyöristettynä molemmat siis 15 cm korkeita ja tuo ullakko kerros siis vain 11 cm korkea korkeimmalta kohdaltaan, eli katon harjalta mitattuna, joten sinne ei taida varsinaista asuintilaa tulla vaan jäänee sananmukaisesti ullakoksi - ellen osaa jotain tuohon kehittää, että korkeutta tulisi lisää...
Kameran temppuilujen ajalta esittelemättä jääneitä ostoksia ja kirpputorilöytöjä vuorossa seuraavaksi :0)
Ensin sitä ostospuolta...
Ja sitten sitä kirpputorilta löytynyttä aarre-osastoa ;0)
Nämä siis löytyivät jo aiemmin, mutta kun en niitä kuvia ennen kännykän korjausta tänne ole saanut..
Vähän kasvienteko-materiaalia ja tuota hevosta ajattelin johonkin lastenhuone juttuun..
Eilen olin tyttären kanssa vähän joululahja ostoksilla, ja pitihän sitä pari kirppariakin taas kiertää läpi :0)
Ensimmäisestä mukaan lähti söpö nalle-avaimenperä - josko sekin johonkin lastenhuoneeseen päätyisi.. Ja pieni tilkku pakkaus lähti mukaan myös. Yleensä en pahemmin punaisesta perusta, mutta tuo oli niin pirteän oloista ja nuo pienet sydämet tekivät siitä niin nättiä, että otettava oli ^ ^
Toisen paikan antimet jäivät vähän köyhemiksi, mutta nuo kynttilämansetit oli aivan pakko ottaa, kun niistä saa niin hyvää materiaalia.. Sanoo nainen joka ei viimeisten kuluneiden kuukausien aikana ole montaakaan kasvia tehnyt *LOL*
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
No nii, ja sitten itse asiaan *virne* - eli luukkujen kimppuun..
Luukku 9 - Jaanalta..
Piti sisällään materiaaleja - kännykkätarroja -aika näyttää mihin kaikkeen niitä tulee laitettua. Tytär ilmoitti heti, että hän voi vapauttaa minut noista lilanvärisistä vaikka heti *lol*
Pitkät tikut ovat ilmeisesti niitä kuuluisia sekoitustikkuja, mistä olen joissan blogeissa lukenut - itse en niitä ole ikinä nähnyt enkä siis myöskään omistanut, joten nyt lienee sekin puute korjattu *hymy*
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
10. päivä oli taas vuorossa 2 pakettia..
Suvin paketista löyty aivan ihana vauva sänkyineen - nyt en ole aivan varma siitä onko kyseessä oikein vauva vauva vai NUKKEvauva nukkekodin asukkaalle... Tuo kun käy mielestäni molemmista..
Lisäksi paketissa oli ksylofoni (muistinkohan nimen oikein??) lyömäsoitin ja kirjainpalikoita. Ovat kyllä todella söpöt ^ ^
Jaanan paketista taas tuli oikea keittiöväline "ryöppy" - ja vieläpä lempiväreissäni ^ ^
Ja vielä pellillinen aivan ihania joulutorttuja! - alkoi heti tehdä niin valtavasti mieli oikeita, melkein jo haistoin juuri paistetujen torttujen tuoksunkin nenässäni noiden ansiosta *pyyhkii kuolaa suupielistään*
Tässä pientä lähikuva yritystä ainoista työkaluista joita en osannut heti nimetä. Tuon ylimmäisen tyyppisen olen joskus nuorempana nähnytkin, mutta nimeä en saanut päähäni vaikka kuinka muistelin - enkä enää lopulta ollut sen käyttötarkoituksestakaan enää niin varma *lol*
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tänään aukesi siis luukku 11
joka oli taas Jaanalta
Ja sieltä tuli lisää tavaraa keittiöön.. Pöytäliina, tabletteja, pari purkkia joiden kannet aukeavat, söpö pikku kori -ei voi kuin taas kerran ihailla sitä kuinka SIISTIÄ jälkeä Jaana saa ja osaa tehdä!
Meikäläinen jos yrittää jotain tuon tyylistä tehdä, niin saan olla tyytyväinen jos selviän vain yhdellä näkyvällä liimatahralla - lisäksi omaan taidon saada tavarat menemään viimeistään kokoamis vaiheessa enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän *virnistys*) vinoon..
Olenkin tullut siihen tulokseen, että minussa on varmaan jokin geeni joka kertakaikkiaan kammoksuu kaikkea suoraa *lol* - Mikä tietenkin tavallisessa arkipäivässä tarkoitaa, että en ole raukka vielä oppinut käyttämään oikeita apuvälineitä tavaroiden kokoamisessa saadakseni ne pysymään kohdallaan niin, että niistä tulisi suoria ;0)
Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä paketista tuli tuo paperirullateline-hylly. Joka on ilmeisesti krakeerattu.. Siinä taas yksi tekniikka, jota en myöskään ole ehtinyt kokeilemaan enkä siis hallitse, vaikka useasti olen ajatellut että pitäisi opetella..
Täytyy yrittää paremmalla ajalla koittaa saada otettua vähän lähikuvia tuosta hyllystä, että näkyisi vähän paremmin kuinka hieno se on - vaikka eihän kuvat noille tahdo oikeutta tehdä, mutta yrittää edes pitää ^ ^
Ja huomenna on taas vuorossa kaksi luukkua ^ ^
Your gifts are wonderful. They are all beautiful lucky you :) I love the red and white fabric.
VastaaPoistaHugs Maria
Käytän Bostikin ja kiillon puuliimaa, joka kestää myös ulkoilmaa. kaikessa melkein mitä liimaan...joskus Bocsh merkkistä pikaliimaa. Kiva kun olet pitänyt minun räpellyksistä...Minusta ne eivät ole yhtään hyviä...ps. Minun blogi osoitteessa http://jaanan.atelje.vuodatus.net On minulla täälläkin puolella blogi, mutta en tykkää tästä järjstelmästä....joten päivitykset vähän vähänlaisia....
VastaaPoistaWhat wonderful things are happening for you, Irina! You have a dollhouse, and every day is Christmas with so many beautiful gifts. Again, congratulations! :-)
VastaaPoistaBeautiful gifts!
VastaaPoistaBye Faby
Cuántas cosas bonitas y cómo disfrutáis!! Felicidades.
VastaaPoistaUn beso