Tyttären syntymäpäivä juhlat on nyt sitten juhlittu ja saa alkaa suunnata ajatuksiaan tulevaan hiihtolomaan.
Minejä en ole paljoakaan ehtinyt edes ajatella - saati sitten tehdä, mitä nyt vähän virkkaamista olen taas vaihteeksi harrastanut. Ja Marin syntymäpäivä-swap lahjaa olen vähän saanut aikaiseksi, mutta ajoissa saamisen kanssa pitää vielä jännittää, että kuinka käy.
Blogini vuosipäiväkin ehti mennä ohi tuossa alkukuusta, mutta sen puitteeseen aikomaani arvontaa ehdin pitää aikaisintaan ensikuussa - edellyttäen, että saan päätettyä mitä alan palkinnoksi tekemään*virnistys*
Mistä pääsenkin (pientä "aasin siltaa käyttäen" *lol*) iloiseen yllätykseen, joka odotti minua kun viimeinkin tänne asti taas pääsin...
Olin saanut Ginalta viestin, jonka mukaan hän oli valinnut minut toiseksi voittajaksi hänen blogissaan olleessa arvonnassa, koska olin hänen 100 seuraajansa !!!!
Voitte uskoa että olin asiasta sekä hämmästynyt, että luonnollisesti valtavan ilahtunut (^^)
Olen jo vuosia ihaillut Ginan töitä - jo aikana ennen kuin "lankesin" minien tekoon itse - olen häntä ja hänen tekemiään nukkeja ihastellut ja taitojaan hämmästellyt - joten tällaisen onnenpotkun kohdalle osuminen tuntuu vielä normaalia paremmalta ja ihanammalta ^ ^
Nyt kun Penkkarit ovat viimeinkin ohi, voin vihdoinkin alkaa keskittää ajatuksiani enemmän mineihin ja niiden tekemiseen - kuten sanoin - suunitteilla on myös uusi arvonta.
Ja tietenkin syntymäpäivä-swapin tavaraa pitää saada tehtyä. Talojeni kimppuun käyn, kunhan jaksan - pieni kevät väsymys alkaa vaivailla - joten yritän olla keräämättä liikoja paineita itselleni :0)
Olen huomannut, että tällä hetkellä alkaa ajatukset kääntyä vahvasti Pääsiäistä kohti - en ole mitään pääsiäiseen liittyviä minejä aiemmin tehnyt, joten mieli näyttää alkavan palaa niiden kokeiluun - mutta katsotaan...
Toivon myös ehtiväni ja jaksavani lähiaikoina tehdä jotain pieniä yllätysjuttuja muutamalle itselleni tärkeälle henkilölle, mutta ei siitä tässä vaiheessa enempää ;0)
Ja tietenkin olen koko ajan "haku päällä" swappien suhteen - odotan innolla ja mielenkiinnolla mitä alkanut vuosi tuo tullessaan - vielä suuremmalla mielenkiinnolla odotan ja katselen, että mihin uskallukseni riittää tänä vuonna :0))
Kunhan ehdin virkata jotain valmiiksi asti, niin laitan kuviakin =0)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti