Kulunut keskiviikko päivä oli isännän ja minun hääpäivä.. Nyt ollaan sitten 20 vuotta "kärsitty toisiamme" ..*virnistys*
¤ Huoh ¤ On se uskomatonta, miten nopeesti ne vuodet vaan vierii..
Emme juhlineet asiaa tänään sen kummemmin, kun ajattelimme yhdistää hääpäivän juhimisen + minun ja isännän ensikuussa olevat syntymäpäivät (minun heti ensimmäinen päivä, isännällä puolessa kuussa) yhdeksi "juhlaksi".. Ensikuun ensimmäisenä viikonloppuna olisi tarkoitus sitten pitää yhteinen viikonloppu vapaa - nähtäväksi jää teemmekö mitään ihmeempää silloinkaan..
Sen verran isännältä lahjusta sain, että hän antoi minulle 2 hopeamaali purkkia ja kupariväriä purkin - muisti, että olen niistä joskus jotain maininnut :0)
Itse kävin päivän kunniaksi tutustumassa uuteen askarteluliikkeeseen ja tietenkin tuli sorruttua hieman materiaaleja ostamaan.. Kuinkas muuten *hymy*
Tälläinen määrä pientä tavaraa lähti mukaan.. Alla hieman lähikuvan tapasia tavaroista.
Ainakin osa noista isommista päätynee jonkinlaisiksi tarjoiluastian tyyppisiksi tai vastaaviksi, joko tuollaisenaan tai vähän tuunaattuina..
Näistä pienemmistä varmaan ainakin osa päätyy jonkinlaisten pullojen tai purkkien yms. osiksi..
Eyeletteja ostin myös - vaikka en oikein tiedä mitä kaikkea niistä voisi tehdä, tai mihin kaikkeen niitä voisi käyttää *virne*
Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin ostamaan myös muutaman äärikuvatarra-arkin..
Ja koska tähän pitsiin ihastuin nin paljon, niin pakkohan sitä oli ostaa vähän..
Siinäpä ne minun ostokseni sitten olivat :0)
Minien tekointo on ollut heikko viime päivinä - enemmän tullut käytyä kävelyillä tyttären kanssa..
Mineihin liittyen olen lähinnä saanut kasattua toisenkin display pohjan - pahvista kuinkas muutenkaan (toinen on se, minkä kanssa pähkäilen (edelleen), että teenkö siihen ikkuna-aukkoa vai en..)
Päätöksiä..Päätöksiä *virne*
Tämän toisen teko sai alkunsa lähes roskiseen joutuneesta pahvinpalasta..
Ja maanantaina ostin itselleni pienen lokerikon helmilleni ja sen sellaiselle tavaralle - kun sattui sopivasti vastaan tulemaan -johon mm. tämän päiväiset ostokset päätyivät..
Ja helmien lokerikkoon tyhjäilystä sain itselleni monta tyhjää pientä pyöreää rasiaa, joita katselin heti sillä silmällä, että kansista tulee lasilautasia ja pohjista - ainakin osasta- voisi tulla esim. lasisia uunivuokia..
Niin ja divaanin kaava on edelleen etsinnän alla.. Ja pitäsi varmaan yrittää edes pikkaisen miettiä, että millainen pöytä olisi kiva tehdä tai tuunata.. Ja tuoli tai pari taitaa olla tarpeen myös..
Jatkuvassa harkinnassa myös se, että teenkö huonekaluille käytäjänkin, vai tuleeko siistä niin sanotusti hahmoton boxi/display..
Karkkien löytäminen pisti myös miettimään, että millasiin kippoihin ja purkkeihin niitä laittaisi esille...
ARRRRRGH! Kumpa osaisi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja tehdä se valmiiksi alusta loppuun...
Pääosin minun nukkekoti miniatyyrien tekemisistä (tai ainakin tekemis yrityksistä) mutta myös muista käsitöistäni ja sen sellaisista, mitä nyt sitten inspiraation iskiessä teenkin, täällä kertoilen. Intoa usein enemmän kuin taitoja... (^ ^)
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Materiaalihankintoja..
No niin... Piiiiiiiitkästä aikaa taas koneella..
Jos ei tungosta koneen ääressä, niin sitten luonnonvoimat on vastaan. Perjantaina sen verran kova ukkos-sää täällä päin, että eilen ei netti suostunut toimimaan ollenkaan :0\
Kyllä huomaa, että on netti- (lue blogi-) riippuvainen, kun olen ollut kuin tulisilla hiilillä eilisen päivän, kun kone ei toiminut - tai siis toimi, mutta nettiin ei päässyt.
Mitään en kyllä aikaiseksi ole saanut *nolona* - silloin harvoin kun koneen äärelle olen päässyt piipahtamaan, olen äkkiä yritellyt blogeja lukea ja kuuma sää on muutenkin latistanut tekemisintoa..
Enimmäkseen olen käynyt tyttären kanssa pienillä kävelyillä mm. sillä seurauksella, että eilen onnistuin sitten (joku unohti aurinkorasvan...) polttamaan jonkin verran sekä selkääni, että edestä kaula-aukon kohdista näkyvät kohdat eli olisi pitänyt halter-topin (onko tuo oikea nimitys sille, siis niskan taa solmittavalle versiolle???) sijaan laittaa ihan T-paita päälle, niin olisi selvitty vähemmillä "vaurioilla"... Tai edes se aurinkorasvan levitys muistaa *virne*
Perjantaina tuli uusin Nukkekoti-lehti
jota en ole vielä ehtinyt lukea kokonaan läpi, mutta eipä tuo mihinkään karkaa :0) Näyttää olevan Turun Nukkekoti Asuntomessuja täynnä koko lehti..
Hieman pelottaa, että mitä idoeita tuokin taas päähän saa nousemaan *virne*
Keskiviikkona tuli käytyä pikaisesi askartelukaupassa - kun ei aikaisempi kirpputori kierros kerran tuottanut erityistä saalista - ja sorruin hieman materiaaleja hankkimaan.
Kahta eri kokoa olevia jäätelö-tikkuja ostin - tytär käyttänyt edellisistä hankinnoista isoimman osan omiin tekemisiinsä.. Tai oikesti nuo ISOMMAT tikut hän on käyttänyt - vastavan pussillisen pienempiä tikkuja olen piilottanut... tai siis laittanut talteen.. itseltäni liian hyvin - taas kerran *virnistää nolona*
Vaikka onhan se kiva, kun tyttärellä on sama harrastus kun äidillä.. Pitäisi ehtiä jossain vaiheessa hänellekkin omaa blogia "kasaamaan"...
Hieman koristenauhaa ostin myös - kun on se divaani tai sohva - mihin sitten päädynkin tuon kirstun ja kulmahyllyn kaveriksi - tekemättä..
Tai voihan se taas mennä niin, että tulee käytettyä tuo johonkin aivan muuhun. Harmitti, kun en kirpputorilta löytänyt käyttökelpoisia pitsejä tai muita nauhoja, vaikka niille kyllä tarvetta olisi vähän väliä :0(
Uuden kuvioleikkurin ostin myös (kuten kuvasta näkyy *virne*)
Se kuuluu osastoon, kun sen näin, niin tuli tunne, että tuo on PAKKO saada..
Myös glitteriä ostin. Ja hopeamaalia - joka oli oikeastaan se pääsyy miksi tuonne kauppaan lähdin..
En malttanut odottaa ensikuun alkuun, että saisin (mahdollisesti) sitä syntymäpäivälahjaksi isännältä *lol*
Ja toisaalta... Eipä tuo yksi "purkki" varmaan ikuisuuksia kestä..
Balsaa en tällä reissulla löytänyt :0( joten joudun jatkamaan pahvista tehtyjen tekeleiden tekoa toistaiseksi.. Ja onhan minulla nyt noita tikkuja mitä käyttää joihinkin juttuihin, mutta kun olisin niin balsaa halunnut.. Harmittaa...
Pientä display (??) "viritelmää" olen aloitellut - koitan saada siitä kuvia otettua jossain vaiheessa - eli siihen tulee vain pala lattiaa ja kaksi seinä palaa (onko display sille oikea nimi *raapii päätään miettien*)
Pitää vain ennen tapeetin laittoa päättää teenkö toiseen seinäosaan ikkuna-aukon vai en..
Voisi sitä EHKÄ kokeilla sitä ikkunan tekoa tuon avulla.. Tulisi pienempi vahinko, jos sattuisi pilalle menemään..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)