Mini_maailma ryhmän syntymäpäivä-swapissa ensimmäisenä sankarina tänä vuonna on Sinikka, hänen merkkipäivänsä on 31.päivä ja sain kun sainkin lahjani hänelle lähtemään ajoissa. Vaikka viime tippaan menikin :0) - Lahjani kun ehti Postiin vasta perjantaina - tosin lahja valmistui vasta torstai-iltana, joten Sinikka saa todella tuoretta tavaraa *LOL*
Toivotaan, että lähetys on perillä ajoissa..
Penkkari-kiireet työllistää taas töissä, joten minien teko on joutunut olemaan vähän taka-alalla, iltaisin en paljoa ole jaksanut päivän töiden päälle mitään muuta tehdä, kuin olla vaan *nolona*
Torstaina iski massailu into ja sillä tiellä ollaan menty ainakin tähän päivään asti - paljoa en ole tehnyt, mutta edes jotain kokeiluja.
Kuvat ovat suorastaan surkeaa laatua, en vaan saanut valaistusta ja muuta kertakaikkiaan pelaamaan, mutta kyllä noista edes jotain selvää saa - otan parempia jossain muussa vaiheessa kun noita lisää teen..
Nyt on tullut harrastettua lähinnä erilaisia testailuja ja kokeiluja..
Erilaisia leipä kokeiluja.. Eli unikonsiemeniä kokeiltu tässä virityksessä. Kun ei ole noita leipiä tullut kauheasti tehtyä, niin jokaisessa jutussa pitää näin alkuun vähän kokeilla noita muotoja ja kuviointeja yms.
Pari tipuakin tuli väkerrettyä - en oikein tiedä ovatko kanoja vai jotain muita - seuraavalla kerralla käytän vähän vaaleampaa väriseosta - noista tuli vähän liiankin "paahtuneita".. ;0)
Jonkin sortin hedelmä - tai maustekakku mantelikoristuksin.. Näyttää kyllä melkein "glow-in-the-dark" -kakulta :0)
Nämä yrittävät epätoivoisesti esittää jotain keksejä..
Munkkeja vai donitseja?? Taitaa lopputulos selvitä kun saan päätettyä minkälaisen päällysteen noihin mahdollisesti teen.. Alunperin piti bageleita yrittää, mutta kun tuo "taikina" oli turhan tummaa (enkä jaksanut alkaa vaalentelemaan) niin munkeiksi meni (^^)
Nämä onnettomat taas yrittävät olla Runebergin torttuja.. Eikös se Runebergin päivä ensikuussa ole, jos oikein muistan...
Myös suklaatalevyjä tuli kokeiltua tehdä. Eivät ole luonnossa noin tummia kun miltä kuvassa näyttää.
Ja kuten monet varmaan arvasivatkin - myös Sinikalle lähtenyt "paketti" pitää sisällään massailuja. Mutta niiden kuvat laitan esille vasta myöhemmin, niin ei mene yllätys pilalle.
Täytyy vain toivoa, että Sinikka pitää lahjastaan..
Alkava kuukausi taitaa olla melkoisen kiireinen... Penkkarit pitää kiireisenä aina 15. päivään asti ja saman viikon lopulla juhlitaan meidän neidin synttäreitä - perhepiirissä kahden kaverin vahvistuksella vain - mutta kakku ja muut tarjottavat on tehtävä kuitenkin...
Mari on sitten swapin toinen syntymäpäiväsankari, hänen päivänsä on 27.2. - ja hänelle pitää myös ehtiä tehdä lahja ajoissa.
Tuohon aikaan kun on myös hiihtoloma - menemme taas samalle mökille, tällä kertaa kaksi nuorinta lähtee taas mukaan - joten paketin on todellakin oltava ajoissa valmiina.
Blogini vuosipäiväkin alkaa lähestyä ja se tietää sitä, että pitää alkaa miettiä seuraavaa Giveawayta sen kunniaksi, mutta se on pakko siirtää ainakin maaliskuuhun .
Sinikan lahjan kuvat ja muut tekemäni massailut laitan tänne kunhan ehdin uusimmat tekeleet paistamaan ja saan ne kuvattua - toivottavasti paremmin kun tämän kertaiset :0)
Pitää jossain vaiheessa kokeilla osaanko mitään pääsiäiseen liittyvää tehdä, jos vaikka ehtisi + kehtaisi johonkin sen aiheiseen swappiin itseään tunkea..
Pitääkin ruveta listaamaan kaikkea siihen liittyvää tavaraa ja katsoa mitä aikaiseksi saan.
Minä olen tuon joulukalenterin jäljiltä niin swappi-kuumeessa, että ei ole tosikaan (^^) - pitää vaan muistaa pitää järki matkassa mukana ja pitää muistissa töissä olevat pahimmat sesonkiajat, että pysyy edes jonkinlainen kontrolli asiassa eikä tule "haukattua liian isoa palaa" silläkään saralla..
Tähän mennessähän en ole osallistunut muihin kuin tuon mini_maailman swappeihin ja Niinan kanssa pariin swappiin joihin päädyin hänen bloginsa kautta- mutta nyt pitää etsiä ehkä muitakin paikkoja mistä ilmottautua niihin.. Vaikka en kyllä oikein edes tiedä mistä etsiä...
Katsotaan mitä aika eteen tuo.. :0)
Pääosin minun nukkekoti miniatyyrien tekemisistä (tai ainakin tekemis yrityksistä) mutta myös muista käsitöistäni ja sen sellaisista, mitä nyt sitten inspiraation iskiessä teenkin, täällä kertoilen. Intoa usein enemmän kuin taitoja... (^ ^)
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
lauantai 21. tammikuuta 2012
Lisää "lankeamisia".... Giveaway-palkinto saapui!!!!
Aivan ensimmäiseksi...
A Warm Welcome To My New Followers! ^ ^
Viime aikoina olen taas sortuillut pikku ostoksiin.... Kuinkas muutenkaan *virnistys*
Kirpputori kierros ei valitettavasti tuottanut mitään muuta, kuin yhden työkalun mineilyyn :0(
Ostin kuvassa näkyvän pikku raastimen mineilyjen tekoa ajatellen - ellei mitään muuta, niin ainakin tuolla voi koittaa raastaa eri materiaaleja mm. kakkujen koristeluun.
Kaksi eri käynti kertaa askartelukauppaan (kolmesta eri paikasta *nolona*) on tuottanut saaliikseen lähinnä helmiä ja pitsejä.
Nämä oli niin ihanan värisiä - ja Sulo Vileniä lainatakseni.. "Kun sai niin halvalla.." (^^)
Ammattitaidotani kuvaajana kertoo hyvin tämä kuva - joku nimeltä mainitsematon kun ei muistanut, että kuvan tausta ei taida olla aivan paras mahdollinen kuvattaessa läpinäkyviä helmiä ^ ^
Noita otin 2 pussillista, kun ajattelin jossain vaiheessa tehtailla hajuvesipulloja - toivoa sopii, että en ehdi sitä ennen varastoimaan noita liian hyvään paikkaan *virnistys*
Näitä otin yleistä koristelua varten - Halloweenina käytin tämän tapaisia tarroja kirjojen koristeluun. Ajattelin ehtiessäni kokeilla myös, että miltä nuo näyttävät esim peilin tai taulun kehyksissä..
Näihin koristekuvioihin ihastuin niin, että niitä lähti matkaan myös 2 pussia. Vaikka en tiedä tuleeko noille koskaan mitään käyttöä omissa tekeleissä *lol*
Ehkä jonain seinäkoristeen tyylisenä menisivät - tai johonkin muuhun, kunhan vain keksin mihin...
Pitsiä vaatteisiin yms. ja koristenauhaa huonekalujen koristamista ajatellen..
Ja ettei vaan pitsi loppuisi kesken *virne* - vielä yksi pussillinen pitsejä ym. nauhoja..
Pussin sisältä levitettynä.. Aika monta erilaista nauhamallia sieltä löytyikin :0)
Myös ihanan sinistä satiininauhaa tulevia projekteja varten hankin (samasta paikasta kuin helmet + koristekuviot).
* * * * * * * * * * *
Perjantaina oli kotiin saapuessani odotti pöydällä hartaasti odotettu paketti .
Jenniferin arvonnan palkinto oli tullut!! Ja aiheutti melkoista hihkumista meikäläisen osalta jo ennen avaamistaan *virne*
Paketista löytyi söpö kortti viesteineen..
Sekä mielikuvistusta kutkuttavia rasioita joiden sisältö mietitytti...
Aluksi tietenkin voittamani palkinnot.. Tuon kauniin enkelirasian sisältä paljastui...
Tämä uskomattoman upea ja kauniisti tehty korsetti! - perheellä oli taas kerran hauskaa katsellessa ja kuunnellessa meikäläistä (^^)
Olen kauan halunnut korsettia, yrittänyt mm. löytää kaavoja sellaiseen ja etenkin rohkeutta yrittää tehdä sellaista - ja nyt minulla on sellainen!!
Ja vieläpä noin kaunis ja kun värikin on yksi lempiväreistäni, niin aina vaan paranee :0)
Pyöreän rasian sisältä löytyi voittamani ihana hattu
Tämäkin aivan uskomattoman suloinen ja kaunis - kuvani eivät todellakaan tee noille oikeutta :0(
Että joku osaa tehdä jotain noin kaunista ¤ huokaa ¤
Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä...
... tämä ihana suussa sulava kakku..- Aivan uskomattoman upeasti tehtyjä nämäkin.
Ja aivan kuin ei noissa ihanuuksissa olisi ollut jo aivan tarpeeksi - sain vielä yllätyksenä vaikka mitä kaikkea ihanaa..
Ja jos perhettäni on uskominen, niin perjantai-illan osalta useimmin käyttämäni sana oli "oih" *lol*
Paketista löytyi siis myös paljon erilaisia tarroja...
Pizzeria-boxi tuli nyt "must do"-listalle - eihän noita hauskoja pizzatarroja voi muuhun käyttää vai mitä ;0)
Aika näyttää mitä näistä osaan kehittää...
Suloisia keijukiiltokuvia..
Ja katsokaa kuinka kaunis ja suloinen pikku liina! ^ ^ - Ja ilmiselvä kristallipallo jollekkin onnelliselle noidalle :0)
Näiden söpöjen pikku rasioiden kohdalla jouduin myöntämään näkökykyni heikkouden, ja kun tuotemerkitkään eivät ole itselle tuttuja *hymy* - niin joudun myöntämään, että en tiedä ovatko nuo pesuaineita, lääkkeitä vai mitä *lol*
Mutta uskomattoman hyvin tehtyjä nuo ovat - ja kuten kuva näyttää - todella siististi tehtyjä.... Kyllä! Myönnän että karehdin - omat vähäiset yritykseni tehdä jotain tuota kokoluokkaa olevia rasioita ym. ovat päätyneet mappiin- Ö eli roskakoriin kun ovat raukat olleet vinossa vähän joka suuntaan + täynnä liimatahroja että ovat menneet hylkyyn..
Vaikka se taitaa vain olla osoitus harjoituksen puutteesta ;0)
Ja viimeisenä tällainen ihanuus..
Näistä saan aivan ihania kukkamaljakoita - siniseltä näyttävät helmet ovat muuten luonnossa lilanvärisiä - pitää vain ensin oppia tekemään tarpeeksi nättejä kukkia, että olisivat noiden arvoiset =0}
Kaikki oli niin siroa ja kaunista, että hyvä kun uskalsin koskea tavaroihin etteivät vain menisi rikki..
Ei varmaan ole vaikea uskoa kun sanon, että olin aivan haltioissani saamistani ihanista aarteista :0)
Thank You Jennifer!

lauantai 14. tammikuuta 2012
Uusi vuosi - uudet kujeet ??
Hyvää Uutta Vuotta kaikille minunkin osaltani - kun nyt vihdoin ja viimein tänne asti kirjoittelemaan taas ehdin ^ ^
Aivan alkuksi..
Minien osalta vuosi on alkanut paremmin kuin hyvin.
Täytyy vain toivoa, että tämä tietää hyvää koko vuodelle ;0)
Sain aivan kuun alkupäivinä Jenniferin viestin joka ilmoitti, että hän oli suorittanut uusinta-arvonnan - ja sen voittaja olin minä!
Eli nämä ihanuudet olisivat nyt matkalla minulle! ja voitte uskoa, että olen asiasta innoissani - hyvä kun nahoissani pysyn (^ ^)
* * * * * *
Töissä on aika kulunut enemmän tai vähemmän (lue vähemmän) rattoisasti inventaariota tehden - joka alkaa onneksi osaltani olemaan puhtaaksi kirjoittamista vaille valmis.
Tylsää ja omalta osaltani vähemmän mieltä ylentävää homma sekin, mutta tehtävähän tuo on - joka vuotinen riesa tuokin :0\
No ainakin hetken aikaa olen paremmin selvillä, mitä nukkekotitavaroita minulla on varastossa ja kuinka paljon - selvisi mm. se, että minulla on meillä myymälässä myynnissä pelkästään nukkekoti miniatyyritavaroita - siis astioita, kakkuja, työkaluja ym. "varsinaisiksi minitavaroiksi" luokiteltavia siis - ainakin 121 erilaista tavaraa ja tuohon kun lisää huonekalut ja nuket, niin ei taida olla ihme, jos välillä oli sellainen tunne, että ei tuo laskeminen lopu koskaan - Ja kun nuo olivat vain nukkekotitavarat mitä meillä on myynnissä...
Laskemista jonkin verran tietenkin hidastanut se, että mielenkiinto asian tekemiseen on ollut pakkasen puolella - ja työ on tehty normaalin muun työn ohessa.
Mutta nyt se on vähintään vuodeksi poissa murheista. Jipiii siis siitä *vinistys*
Mineillä en siis ole ehtinyt yhtään. Ja muutenkin tuntuu, että minulla on tällä hetkellä enemmän neule-kärpäsen puremaa kun mini-kärpäsen puremaa.. YRITÄN saada vihdoinkin tehtyä itselleni töihin jonkinlaista hihatinta lämmittämään niskaa ja hartioita ja pari yritelmää on puikoilla kilissyt iltaisin.
No OSTOKSILLA tietysti olen ehtinyt kerran käydä - kuinkas muutenkaan *nolona*
Ruskean kartongin ja lumihiutale-tarrojen lisäksi - ajattelin kokeilla, että tulisiko niistä kuinka kelvollisen näköisiä pipareita tai pikkuleipiä..
- Olen ehtinyt kartuttaa mm.
Pitsivarastojani - pitsejähän ei ole koskaan liikaa..
Oransseja ruusuja oli ihan PAKKO saada - johonkin Halloween aiheiseen nuo joskus sijoitan - tai ehkä päätyvät Eijalta saadun talon puutarhan somisteeksi.. Mielestäni tuo väri on aivan ihana :0)
Ja uusi kuvialeikkurikin piti tietenkin hankkia - ajattelin, että tuolla saa tuleville massatöille nätit kakkupaperit yms. tehtyä - ja ties mitä muuta tuolla voi tehdä..
Talojani olen haikein silmin silmäillyt - ja e
ijalta saadulle talolle tein alustavaa "työkansio" alkua - YRITÄN siis siihen kerätä kuvin ja sanoin, sen mitä talolle missäkin vaiheessa teen - toivonmukaan muistan laittaa tekemisiini myös päivämäärät, niin näen kuinka hitaasti (tai nopeasti) saan niiden kanssa töitä tehtyä..
Omalta murulta saadulle talollekkin teen ehtiessäni samanlaisen "kansion".
Sen osalta ehdin torstaina hieman istuksella ja tuijotella sen päälle, ja miettiä tapetti uudistuksia..
Yläkerran makuuhuoneeksi tulevan huoneen tapeetiksi näin alussa omista varastoista katselin kahta mallia
Tätä - tämä tavallaan tällä hetkellä miellyttää ehkä enemmän... Mutta tuleeko yläkertaan liikaa kukkia jos tuohon päädyn... Muistin virkistykseksi kuva toisen huoneen tapetista ^ ^
... ja toisena tätä - toisaaltahan tuollainen hempeä sydänkuviokin olisi aika nättiä makuuhuoneessa.. Jotain vähän romanttisen tyylistä sisustusta kun tässä vaiheessa tuumailen..
Molemmat ehdokkaat on skräppi-paperia.. Ja sitten on vielä tuo lattia.. Mitähän siihen keksisi..
Pitäisi varmaan aivan aluksi miettiä talojen asukkaita ennen kuin innostuu tekemään jotain, mitä ei sitten haluakkaan lopullisessa versiossa säilyttää, ja ettei tarvitsisi kovin moneen kertaan tehdä korjausten korjauksia jos ja kun mieli kuitenmin matkalla välillä muuttuu..
Tuo keittiöksi päätyvä huone myös mietityttää..
Aluksihan ajattelin, että tuo tapetti menisi kokonaan vaihtoon... Mutta nyt olen alkanut pohtia, että josko jättäsin sen sittenkin tuohon - mutta... Jospa tekisinkin seiniin puolipaneloinnin.. Keltainen kun ei kuulu lempivärieni joukkoon nykyään - ainakaan suurina määrinä (laukaisee herkästi minulla migreenin päälle jos sitä liikaa eritysesti stressaantuneena näkee) - joten paneloinnilla saisin tuota keltaisuutta vähennettyä --- Tosin sitten tulee eteen se ongelma, että mitä muuta väriä tuon seuraksi..
Ja kaikki huonekalut taidan joutua tekemään itse - 13,5 cm huonekorkeudessa ei anna paljoa pelivaraa.. Eikä minulla ole tapani mukaan hajuakaan mittakaavasta *lol*
Luulen, että jonain päivänä otan kynän kauniiseen käteen ja teen muutamia piirros-versioita taloista, että voin paperilla pyöritellä eri ajatus-versioita ennen kuin rupean suurempia konkreettisia juttuja tekemään..
Tämä vuosi on "korkattu" swappien osalta - eli olen syntymäpäivä-swappiin ilmottautunut ja ensimmäinen lahja pitääkin saada lähetettyä tämän kuun 25. päivään mennessä että ehtisi perille vuoden ensimmäiselle synttärisankarille jonka päivä on 31.1.
Nyt on vain mieitittävä, että mitä ihmettä hänelle oikein tekisin.. Ja toivoa tietenkin pitää, että töissä alkava seuraava sesonki ei sotke omia aikatauluja..
Helmikuun jälkeen - menee varmaan hiihtoloman jälkeiselle ajalle, kun ehdin miettimään paremmin muita swappeja..
Pitää seurata tarjontaa ja katsoa mihinkä sitä uskaltaa itseään ilmoittaa. One-on-one swapitkin kiinnostaisivat, mutta katsotaan mitä tuleman pitää :0)
Aivan alkuksi..
A Warn Welcome to my new followers !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)